Kotkan Perussuomalaiset
Timo Soini presidentiksi
Kotkan Perusuomalaiset pitivät vuosikokouksensa 15.12. Yllättävän runsaslukuinen osallistujajoukko iloitsi SDP:n sisältä kuuluneista järjen äänistä. Freddy van Wonterghem luovutti puheenjohtajan nuijan Juho Eerolalle.
Kotkan Perussuomalaiset suhtautuivat vuosikokouksessaan erittäin myönteisesti ja mielenkiinnolla SDP:n perinteistä kannattajakuntaa edustavan ammattiyhdistysjohtajan Matti Putkosen ehdotukseen, että SDP asettuisi Perussuomalaisten puheenjohtajan Timo Soinin taakse tulevissa presidentinvaaleissa. Myös SDP:n varapuheenjohtaja Maria Gutzenina - Richardsonin tuki ajatukselle nähtiin ilahduttavana. Onhan nimittäin niin, kuten Matti Putkonen ehdotuksessaan totesi, että Perussuomalaiset ovat parhaiten ajaneet tehdastyöläisten ja muiden SDP:tä perinteisesti kannattaneiden ihmisten asiaa. Samalla Kotkan Perussuomalaiset toivoivat, ja aikovat tehdä parhaansa, että myös SDP:n paikallistasolla Kotkassa tapahtuisi samanlaista järjen valoon perustuvaa siirtymää perussuomalaisten ajatusten taakse.
Uusi hallitus muodostui seuraavaksi:
Puheenjohtaja: Juho Eerola Varapuheenjohtaja: Roni Mänttäri Sihteeri: Maritta Tinkanen Rahastonhoitajat: Freddy van Wonterghem, Arto Hirvonen Jasenet: Jorma Kalevi Merivirta, Pertti Myllyoja Varajäsenet: Soile Suursoho, Kimmo Viitanen, Markku Stenholm, Reijo Punkari, Risto Kolehmainen.
16.12 2009
|